maanantai 17. toukokuuta 2010

Koruja koruja


Kivet: cubic zirkonia

Tässä on Carmen-riipus. Ei yhtään niin pahan näköinen kuin mitä pelkäsin. Mitä se nyt vieläkin näyttää kakku muotilta, mutta on se ihan kiva. Rae-istutus jännitti hieman, sillä en ollut ennen tehnyt niitä, muuta kuin harjoitus palkkiin, ja tässä niitä on kahdeksan. Sain kuitenkin reunat yllättävän siististi. Kekimmäinen isompi kivi on muuten vaalean vihreä. Sitä ei oikein saanut kameralla vangittua. Pienemmät onkin ihan vain kirkkaita.



Sitten isukille jotain. Meinaan kanta sormus. Umpinainen, hopeinen... Prin päivän työ. Tai no kaiverrus ja kiven istutukset hieman venähti. Mutta itse sormus oli erittäin helppo ja kiva tehdä.

Seuraava onkin ontto kantasormus. Joka ei ollut läheskään niin kiva tehdä. Palasta palasen perään ja sovittamista, viilausta, juotosta ja sauman repeilyä. Siinä se kuitenkin on valmiina. teko tapa oli kiva oppia, koska sitä voi hyödyntää niin moneen muuhunkin koruun ja hieman muokkaamalla saa aikaiseksi melkein millaisen sormuksen vaan.



Sitten välillä jotain pientä ja helpompaa. Langasta tehdyt korvikset. Kun olin kesätöissä eräässä kultasepänliikkeessä. Minua kiehtoi kahet korvakorut joiden välillä en millään meinannut osata päättää. Sitten älysin että nämähän voin tehdä itse. Tai ainakin samantyyliset. Siinä ne nyt ovat. Onyx kivillä. Olen tehnyt toiset samallaiset jo aikaisemminkin, tosin joillain violeteillä muovihelmillä ja niitä on tultu pidettyä paljon.

Huh kolme viikoa enään koulua jäljellä ja lopputyö on ihan alussa. KÄÄK! No mutta ei parane ottaa paniikkia. eiköhän se tästä. Ainahan voin tulla ensi vuonna, se olisi vain niin paljon helpompaa jos ei enään tarvitsisi kun esikoinen syntyy kesällä... Aika näyttää kuinka käy...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti