lauantai 24. elokuuta 2013

Vielä muutama t-paita


Molemmille pojille valmistui aurinkokunta trikoosta t-paidat. Toinen 98cm ja toinen 86cm. Resorien valitseminen oli yllättävän hankalaa, joten laitoin sekä petroolin sinistä, että tumman oranssia. Ja sitten vielä isommalle dino fanille sauruspaita.
 

Pikku dino


Ensimmäinen isompi applikointi. Ei kylläkään kestä lähempää tarkastelua, mutta kaukaa katsottuna on ainakin omaan silmään kivan näkönen. Dinon suu on trikoota, kuori collegea ja loppu velouria. Oli yllättävän hankalaa päättää minkälaisen tekee itse paidasta, jotta sopisi hyvin aplikoinnin kanssa. Muutamaa sovittelin ennenkuin päädyin oranssiin. Nyt olisi hirmuinen into aloittaa heti seuraavaa aplikoitavaa, mutta tartteepi tehä pari muuta hommaa ensin pois alta.


perjantai 16. elokuuta 2013

Ruusumekko

 Kolmisen vuotta sitten heräsi ajatus vaatteiden ompelusta. Ensin alotin hyvin epämääräsillä lasten vaatteilla ja kestovaipoilla. Keväällä innostuin ajatuksesta ommella juhlamekko, kun tuli pari hääkutsua. Vielä kun opiston ompelukurssilla sai hyvin neuvoja, niin olihan sitä kokeiltava. Kaavaa ei ollut valmiina, joten sävelsin joka tyypin kaavakirjasta yläosaa ja helmaa sovelsin katsomalla yhtä kaapista löytyvää mekkoa. Pienen muutoksen tekisin jos uudelleen samanlaista väsäisin. Laittaisin etuosan muotolaskokset jatkumaan alas asti, niin että leventäisin helmaa myös keskeltä. Mutta kyllä tuo nytkin toimii tyllihameen kanssa vaikka ei istukkaan edestä ihan niinkuin tykkäisin.

Piilovetoketju on sivusaumassa. Ensin piti laittaa taakse keskelle, mutta muistin vasta kun olin jo leikannu kankaan. Ja kaiken lisäksi kangas meni takaa väärinpäin. Onneksi ruusukuvioinnista sitä ei niinkään huomaa. Vetoketju meni niin hyvin ja huomaamattomasti paikoilleen, etten voi kuin ihmetellä!



Tässä vielä kuva tyllihameesta. Unohdin ostaa vuorikangasta, niin tässä on jotain lakanakankaan tyylistä. Ei mitenkään kovin kätevä alushameena, mutta menee tämän mekon kanssa.